OODIN  KUVIA
 



















 
 
  Oodi 2 vko   Oodi 6vko   Oodi,Mopo ja lokki   Ensimmäisessä kuvassa Oodi 2-viikkoisena, vasta elämän alkutaipaleella. Kuusiviikkoisena tutustuttiin
varikseen ja kannettiin lokkia yhdessä Mopo -veljen kanssa.

  Oodi 3kk  Oodi 5kk  Oodi 1,5v       Näin Oodi on kasvanut nykyisiin mittoihinsa: 3-kuisesta pallerosta viiden kk ikäiseksi "kukkakepiksi" ja
lopulta 1,5 vuoden ikäisenä nykyisiin mittoihinsa. Raamikas, hoikka ja korkeajalkainen energiapakkaus.

                          
  Oodi taipumuskokeessa Raaseporissa 26. pv syyskuuta 2010:
 Oodi.nou lokki Oodi.nou varis Oodi.nou pupu
Lokkien noudot vedestä sujui hyvällä uimatyylillä.  Sitten vauhdikkaasti kolme varista hakuruuudusta, kattaen hyvin alueen. Lopuksi vielä pupu jäljen päästä ja näin oli taipumuskoe suoritettu.  Hyvä Oodi!

Oodin TOKO -treenit 18. huhtikuuta 2013:
vuoron odottelua     Oodi hyppää
taas Oodi odottaa     Oodin paikallamakuu
Aloitin Oodin kanssa TOKO -kurssin maaliskuussa 2013. Neljännellä treenikerralla Irmeli
tuli kuvaamaan edistymistä. Yllättävänkin hyvin Oodi on oppinut liikkeitä, mutta paljon on vielä
töitä tehtävä. Melkoisen haastavaa on oman vuoron odottelu ja katsella toisen koirakon
suorittamista. Erityisen ylpeä olen Oodin paikallamakuusta, jossa pysyy, vaikka häntä heiluu
vimmatusti pelkästä tekemisen riemusta. Ihana energiapakkaus, meidän Oodi!


Oodin kuvia vuodelta 2014

Oodi kesätyttö Oodi 4v Oodi vaudissa

Oodi 7 vuotta 23.8.2016                     Oodija savolaispojat 27.10.2016
Oodi 7v   Oodi ja savolaispojat
Oodi nauttii noutotreeneistä.                               Oodi etualalla, taustalla Upi ja Kessu.